Mies yllätti muutamia kuukausia sitten, ja ilmaisi haluavansa meille vielä yhden vauvan. Siitäkin huolimatta, että lähes päivittäin on vääntöä 15-vuotiaan esikoisen kanssa, 12-vuotiaan esimurkun kanssa ja uhmakkaan 5-vuotiaan kanssa. Ajattelin ensin, että oma biologinen kelloni on jo sammunut, mutta sieltä se vain nosti päätään ja alkoi raksuttaa päivä päivältä voimakkaammin. Raskautumisen kanssa meillä ei ole koskaan ollut ongelmia, päinvastoin. Ennen esikoista tosin koin yhden keskenmenon viikolla 9, mutta sen jälkeen olen tullut kertalaakista raskaaksi ja kaikki on sujunut ilman komplikaatioita. Nyt tietysti ikä hieman askarrutti, se on jo 37-vuotta. Yövalvomiset ja imetykset sujuisivat toki vanhalla rutiinilla, isommista lapsista olisi jo käytännön apua - mutta mahdollisten kehityshäiriöiden riski tietysti mietitytti.

Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin sitten viime syksynä ostaa ovulaatiotikkuja ja seurata säännöllisen epäsäännöllistä kiertoani. Se heittelehti 29-36 päivän välillä. Päätimme odottaa h-hetken kanssa tämän vuoden puolelle. Reilu kaksi viikkoa sitten oli ensimmäinen yrityskerta. Seuraavana aamuna tunsin kummaa huippaamista ja kuudentena päivänä oletetusta hedelmöitymisestä vasemmalla puolella alavatsaa tuntui kuin olisi puukolla pistetty n. 10 sekunnin ajan. Joillakin nettipalstoilla naureskeltiin, että hedelmöityneen munasolun kiinnittymisen tunteminen on pelkkää potaskaa. Tuosta pistoksesta meni 4 päivää ja sain erittäin herkkään raskaustestiin plussan. Totta se on! Kiinnittymisen voi tuntea. Muita alkuraskauden oireita jo ennen plussaamista ovat olleet palelu, kainaloiden ja rintojen kihelmöinti, lievä pahoinvointi syömisen jälkeen pari kertaa, väsymys ja pakottava tarve ottaa päiväunet. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, kunnon pahoinvointi tai etomisen tunne alkaa parin viikon päästä. Nyt on mukava, lähes oireeton olo rintojen jomotusta ja alavatsan satunnaisia vihlauksia lukuunottamatta.

Nyt on siis menossa vasta raskausviikko 4 +1 (arviolta). Varhaisultran ajattelin varata 2-3 viikon päähän. Myös niskapoimu-ultran aion hyödyntää, koska saan sen työterveyshuollon kautta. Vielä ollaan niin alussa, että mitä vain voi tapahtua, mutta silti annan itselleni luvan iloita ja olla onnellinen, haaveilla jo tulevasta äitiyslomasta, imettämisestä, työelämän oravanpyörästä hyppäämisestä. Jos luonto päättää toisin, meillä on vielä hetki aikaa yrittää ja ellei yritys tuota tulosta niin nauttikaamme ja olkaamme kiitollisia jo saamistamme kahdesta tytöstä ja yhdestä poikalapsestamme.